Täällä on ollut kaikenlaista vääntöä lähinnä noiden tyttöjen kanssa, siitä voisi kirjoittaa romaanin. Kaksi aikuista tyttölasta, jotka kärjistää kaikki asiat äärimmilleen. Pienestäkin jutusta ne saa suuren ihan tosta noin vain. Esimerkiksi otettakoon, vaikka se, että sanoin jo tässä taannoin, ettei mulla ole varaa ostella paljoa joululahjoja. Sitten, kun tytöt äkkäsivät, että Makke oli ostanut Pipsalle pitsan (Pipsahan on Makken lellikki), niin siitä nousi haloo. Kommentti oli tyyliin, että lapsille ei ole varaa ostaa lahjoja, mutta koira saa pitsan! Mun mielestä niitä asioita ei voi edes verrata ja toiseksi pitsa oli Makken ostama ja tytöt ovat minun lapsiani. Makkekin oli asiasta tympääntynyt ja sanoi mulle, että jos olisi halunnut olla ilkeä, niin olisi voinut sanoa, että ostaa aivan yhtä paljon lahjoja kuin tyttöjen omakin isä.
 
Joskus tai useinkin tuntuu siltä, että kolme naista samassa taloudessa on liikaa. Varsinkin kun kaksi niistä odottaa saavansa kaiken tekemättä sen eteen mitään. Jokaikinen aamu olen antanut kissoille ruokaa, kun pyörivät jaloissa ja montako kertaa olen tällä viikolla siivonnut kissojen astian, en muista. Kaiken tämän teen vain kissoja ajatellen, en saa siitä kiitosta tytöiltä, eivätkä he tee vastapalveluksia mulle. Ikävää vaan on se, että kun minä olen tyttöjen kanssa koko ajan tukkanuottasilla, niin siihen sotkuun joutuvat mukaan toisinaan aivan syyttä suotta myös Makke ja Saku. Kyllähän Sakukin tietää miten saa siskonsa suuttumaan, mutta useimmiten joutuu kylläkin sijaiskärsijäksi.

Mari lähtee tänään Säkylään, Miialla on luokan pikkujoulut eikä tiennyt missä yönsä viettää. Ja minä taas murehdin kissoja, miten kauan joutuvat täällä ruuatta olemaan, kun mekin ollaan maalle lähdössä. Oikeastaan tämä mun luonteenpiirteeni, joka haluaa miellyttää kaikkia on aika rasittava, koska en kuitenkaan siihen pysty.

Kuitenkin, hyvää viikonloppua!