Ei yhtään siltä tunnu, että mulla on ollut yksi ylimääräinen vapaapäivä, kun olin sen perjantain sairaslomalla. Jotenkin vaan tuntuu kamalan vaikealta ajatellakin, että huomenna on taas työpäivä. Laitoin perjantaina opettajalle viestiä, missä kyselin vointia ja sitä onko mahdollisesti tulossa maanantaina töihin, mutta en ole vielä saanut vastausta. Olisi kiva tietää asiasta ennen huomisaamua, sillä en millään ehdi aamulla päivän ohjelmaa tehdä, kun ei mulla ole ennen töiden alkua suunnitteluaikaa, vaan siellä on heti lapset hoidettavana. Viikon päästä on isänpäiväkin, joten viikkoon kuuluu ainakin isänpäiväkortin ja ehkä myös lahjan tekoa. Jotenkin vaan tuntuu siltä, ettei meidän opettajakaan ole oikein suunnitellut mitään. Hänen elämässään on nyt aika myllerrystä ja se näyttää vaikuttavan koulutyöhän.
Niin sitä elämässä sattuu ja tapahtuu kaikkea myös meidän perheessä. Marin ja Samin kihlaus oli iloinen uutinen. Samin äidin mukaan ei ollut yllätys, oli osannut sitä odottaa. Samin äiti on järjestämässä kihlajaisjuhlia, toivottavasti vain omalle suvulleen, meillä ei ole liiemmälti tapana juhlia, eikä Marikaan ollut sitä odottanut. Jotain pitää lahjaksi ostaa nuorelle parille, en vaan ole vielä keksinyt mitä, ehkä voisi toiveitakin kuunnella.
Miian ja Kallen erokin oli jo ilmassa aistittavissa, mutta silti se tuntui ikävältä. On se elämä kummaa, kun Kalle muutti tänne lähemmäs opiskelujen takia, niin pariskunta tapaili harvemmin, vaikka olisi luullut asian olevan toisin päin. Vielä keväällä Miia puhui, ettei heti muuta Kallen luokse asumaan, mutta syksyn mittaan asiasta ei olllut enää mitään puhetta. Kaipa Miia nyt asustaa luonani 30-vuotiaaksi, ei siitä omillaan yksin asumaan ole.
Näin muuten kummaa unta viime yönä. Minun tietokoneen näppäimistöltä puuttui ä- ja ö-kirjain. Ne sai näkyviin painamalla useita nappuloita samanaikaisesti. Jostain luin, että uusiin näppäimistöihin tulee uusia merkkejä, ainakin promille oli yksi niistä. Vanhoihin saa ladata jonkun ohjelman ja ne merkit saa sitten näkyviin juuri useamman nappulan yhdistelmällä. Näin viime yönä myös jotakin muuta unta, sitä en vaan muista enää. Viime viikolla näin unta, että harrastin seksiä yhden meidän koulun miesopettajan kanssa. Mistä ihmeestä tuollaiset unet tulee? En ole pienessä mielessänikään haaveillut/uneksinut kyseisestä miehestä, hän on minua varmaan kymmenen vuotta nuorempikin. Olisin ymmärtänyt yhteyden, jos se olisi tapahtunut jälkeen lukemani kirjan, mutta tämän kirjan olen lukenut vasta nyt viikonlopun aikana. Odotin kyseiseltä kirjalta enemmänkin, eikä mielestäni päähenkilö nyt aivan seksittömässä suhteessa elänyt, mutta myönnän, että olisi sitä voinut olla enemmänkin. Aina ei kysyntä ja tarjonta kohtaa.
Selvät talven tulon merkit ovat jo ilmassa. Viime yönä oli pakkasta ja monin paikoin Suomessa on tullut lunta, ei ihan vielä näin etelässä tosin. Laitoimme linnuille talviruokailupaikan. Aamulla siinä oli yksi talitintti, toivottavasti muutkin linnut löytävät sen.
2031150.jpg
Ehkä parempi paikka olisi ollut takapihalla, mutta keittiössä tulee istuttua enemmän ja siinä on mukavaa samalla seurata lintujen puuhastelua. Olihan minulla taannoin takapihallakin lintulauta, remontin jälkeen sitä ei vaan tullut laitettua takaisin. Muistan talven, jolloin siellä vieraili paljon eri lintuja, nykyään näkee enimmäkseen vain talitiaisia. Eihän kukaan kiinnitä huomiota puuttuviin kanerviin?
Kaipa sitä on jotain tehtävä tänäänkin eli pyykkiä, pyykkiä ja pyykkiä. Lisäksi lupaan aloittaa eteisen kaappien siivouksen, on siellä varmasti paljon pois heitettävää.
Tähän loppuun vielä tällainen video, minkä löysin. En laita sitä musiikin takia, vaan tunnen noista henkilöistä toisen. Tämä kysymys on ystävälle: tunnistatko sinä? Tosin en jaksa muistaa näittekö koskaan toisianne livenä?