Oletettavasti viettävät joulua ja vapaa päiviään perheensä ja sukulaistensa parissa. Mulla on kerrankin aikaa viettää aikaa tietokoneen äärellä, kun lapsista on paikalla vain Miia, joka nukkuu pitkälle iltapäivään. En jaksa kotitöitäkään tehdä, pyykin pesu ja pikainen imurointi riittäköön. Hiljaista vaan on täällä rintamalla. Eikä mullakaan juuri mitään kirjoittamista ole, tuntuu aina menevän purnaamisen puolelle.

Flunssa vaivaa edelleen, mutta nyt ei enää tarvi kulkea tupot nenässä, vaan niistäminen sujuu normaalisti. Toisaalta hyvä, että Saku on poissa, jospa se ei saisi tätä nuhaa. Muiden kanssa ei läheisyyttä tarvi varoa, kun muutenkin karttelevat minua. Miia ei ole vuosiin enää äitiään pussaillut, silloin tällöin halataan. Marikin oli kauemmin äidin tyttö. Vielä alkuun Sakua odottaessani Marilla oli tapana sohvalla makailla päälläni ja saatuaan tietää raskaudestani oli erittäin vihainen. Kaipa mä halusin viimeiseen asti pitää itselläni pienen lapsen. Niin ja entäs armas aviomieheni, ei pussaa ei, eikä tee muutakaan. Olen miettinyt järeitä toimia, lähes kostoa kaikelle sille mitä olen saanut kokea, vaan tuskin minusta on siihen. Voi kun joskus saisikin läheisyyttä ja SEKSIÄ, vaan nykyään kerran viikossakin alkaa olla jo paljon. Kun parina iltana peräkkäin saa rukkaset ei tee mieli enää edes ehdottaa. Kieltäytymiseen on ihme syitä, eikä minun flunssani ole ollut niissä mukana. Enimmäkseen valittaa väsymystä ja toteaa, että jos huomenna, vaan sitä huomista ei tule. Saan kuulla selityksiä siitä, miten kukkokaan ei käskien laula. Olen kyllästynyt ja vihainen ja kun käännän selkäni saan kuulla, ettei tarvi suuttua. Vaan eletään puutteessa ja kurjuudessa, tästä lähtien en tee aloitetta. Tilaan postimyynnistä kaalimadon tai alan käydä vieraissa!!!! Edellisessä liitossanikin seksi loppui, kun minä lakkasin tekemästä aloitteen. Toinen teki ainoastaan kännipäissään, mikä sai minun niskakarvani nousemaan pystyyn, enkä suostunut, kun toinen ei voinut selvinpäin aloitetta tehdä.

Huomenissa ollaan lähdössä Vampulaan, katsotaan miten yhteiselo siellä sujuu. Odotan hetkeä, jolloin saan itse kieltäytyä seksistä, vaan onko minusta siihenkin, kun sitä kuitenkin toivon!

Laitan tähän vaihteeksi pelkästään eläimistä kuvia.
Osaa se Nekokin kuusen ja sen koristeiden kimpussa olla:

2183339.jpg

Pipsa odottelee aina vieraita:

2183341.jpg

Sopu sijaa antaa, varsinkin kun kyseessä on parhaat kaverrukset:

2183342.jpg

Piti laittaa myös kuva itsestäni ja tällä kertaa vähemmän armaasta aviomiehestäni, vaan jääköön nyt toiseen kertaan.

Miian ex-poikaystävän pitäisi huomenna tulla kylään aamupäivästä. Pitää vielä selvittää tarjoanko ruuan vai en. Alun perin oli puhetta, että tulee meille syömään, mutta kun vierailupäivä on mennyt myöhäisemmäksi koko ajan, niin alkaa meidän kinkku olla melkein loppu. Ja jos tulee oikeasti aamusta kuten sanoi, niin tuskin itsekään haluaa syödä.

Olen odotellut Marilta kuulumisia miten mummulan reissu meni ja mitä saivat Marin kummilta kihlalahjaksi, vaan eipä ole tyttö vastannut viestiini. Ehkä pyydän nuorenparin käymään Vampulassa.

Tällaisen löysin tähän loppuun, harmi ettei ole live-esiintyminen.