Koko päivän olen tässä miettinyt kenet haukkuisin, tosi vaikeaa päättää, kun kohteita olis niin monta!!! Vaikka kirjoitin vanhaan blogiin lapsistani nimillä ja heidänkin juttujaan, niin aina piti miettiä miten asian ilmaisisi, koska tiesin heidän sitä lukevan. Aloitetaan siis lapsista.
Esikoiseni Miia antoi tänään äidilleen 140 euroa rahaa, tosin ei omaan käyttöön, vaan säilytettäväksi. Miia oli käynyt varaamassa ajan tatuointiin, joka on kuukauden päästä ja halusi varmistaa, että hänellä on silloin vielä rahaa. Pistin rahat varmaan talteen. Nyt suurin huoli on se, että muistanko kuukauden päästä missä ne ovat? Kummallista on nykyajan nuoriso. Siis kun tulin töistä, niin samainen esikoiseni istui ystävänsä (naispuoleisen) kanssa keittiön pöydän ääressä siideritölkit nokan edessä. Siis tiistaina klo 17.00!!! Hetki sitten lähtivät jollekin kolmannelle tyttöselle ja jatkavat vielä matkaa Tampereelle baarikierrokselle. Molemmat tytöt tulevat meille yöksi, siis oma plus yksi vieras, taidankin jättää Pipsan alakertaan tyttöjä odottamaan... Tämä Miian ystävä on muuten pongannut jonkun pojan, ikää 22 vee ja on sairaseläkkeellä. En tiedä syytä, mutta juhannuksena kyseinen poika oli kolmen tunnin sisään kiskaissut yksinään mäyriksen ja pummannut yhdeltä toiselta kossua. Aiemmin tyttö oli puolustellut tätä samaista poikaa sanomalla, ettei se voi olla alkoholisti, koska sillä oli yhtenä päivänä krapula. Joopa-joo, alkoholisti on holisti, vaikka olisi vesiselvä ja krapulaisia holisteja olen nähnyt minäkin.
Keskimmäiseni Mari laittoi tänään viestiä, että tulevat huomenna kotiin aamupäivällä ja toivoi pyykkikoneen olevan silloin käytettävissä. Luultavasti myös pyykkinarujen olevan tyhjiä. Unohdin käydä tänään ruokakaupassa, ihan totta, senkin voi unohtaa. Tarkoitukseni oli ostaa tarvikkeet, mistä melkein tarjoilija-tyttäreni kera suurtalouskokki-vävyni olisivat loihtineet meille kaikille päivällisen. Voitte vaan kuvitella, mikä kurmee se tulee nyt olemaan, kun alan itse sitä viideltä väsätä. Olenkohan muistanut riittävästi toitottaa sitä, että VIHAAN ruuanlaittoa. Ihan mikä tahansa kotityö kyllä menee, mut ruuanlaitto on syvältä. Ehkä jos osaisin tehdä paremmin ruokaa, se voisi kiinnostaa, vaan kun tapanani on tehdä sellaista peruskotiruokaa. Entisen mieheni vielä täällä asuessa ruokaa sai tehdä sellaiset saavilliset, ettei tehnyt mieli opetella niitä ihanuuksia, minkä reseptejä lehdestä luin. Eihän sellainen normaali annos olisi riittänyt. Suuresta ruokahalustaan huolimatta eksäni painoi noin 65 kiloa ja pituutta oli noin 175m.
Sakusta myös pari sanaa. Käytiin tänään ostamassa Sakun kaverille synttärilahja, menee huomenna synttäreille. Kaverin äiti saa mut raivon partaalle, tarvitsee kyytiä milloin mihinkin. Yleensä olen onnistunut välttymään niiltä kaikenlaisilla verukkeilla. Mutta sekään, että olen juonut pari siideriä ei mene helposti läpi, kun kyseinen täti keksi, että hänen ystävällään on kortti, voivat lainata autoa. Siihen vastasin, että auto ei ole minun omani, en voi siis lainata sitä. Saku on muuten ollut aika rauhallinen eli nyt ei voi sitä moittia mitenkään. Aamuisin ehkä saisi olla hieman omatoimisempi.
Ja kun tässä on asiaan päästy, niin jatketaan tulevan puolison lapsella. Mulla on ollut ihan hyvät välit Annikaan, ei siinä mitään. Annika laittaa mulle viestiä, soittelee jne. Jokin kuitenkin mättää ja kun tässä on kaikkea mietitty asumisen ja muun suhteen, niin kerrankin oltiin katsomassa yhtä vanhaa omakotitaloa, joka kai tulee jossain vaiheessa myyntiin, niin Annika oli mummulleen kommentoinut asiaa niin, etten mä ollut asiasta yhtään kiinnostunut, mulle kelpaa vain uusi talo. Oikeastaan en sanonut asiaan edes mitään. Muutenkin olen saanut nyt sellaisen kuvan, että minua pidetään rahan perässä juoksijana. Jalat mulla on maassa, enkä todellakaan elä unelmissani, kuten Annikan äiti aikoinaan, kun niiden piti talo rakentaa, niin sinne piti kaiken tulla uutta astioita myöten, vaikkei itse edes töissä käynyt, eikä edes työttömyyskorvausta saanut. Sitä paitsi nyt, kun Annika odottaa vauvaa, on itse hankkinut kaiken uutta vauvalle. Ei kelvannut vanha sänky, ei hoitopöytä, vaikka tiedän, ettei niilläkään ylenmäärin rahaa ole. Jotenkin tympii nyt kaikki ja jossain vaiheessa ajattelin, etten mene edes maalle, enhän voi majailla "perintötilalla". Ehkä ensi kerralla suhtaudun paikkaan kuin olisin siellä kylässä eli istun keittiön pöydän vieressä ja odotan kahvia. Tähän liittyy myös Saku ja leijonaemomaisuuteni. Viimeksikään ei mitään erikoista tapahtunut, mutta siitä huolimatta Saku on Annikan mielestä tottelematon. Annika otti tavakseen koko ajan komennella Sakua. Jopa lelut hiekkakasasta oli kerättävä koriin. Ymmärtäisin asian, jos oltaisiin Annikan kotona, kukin määrää, miten omalla pihallaan ollaan. Makke sanoi mulle asiasta, että Annikan äiti piti Annikaa pienenä vähän julmallakin tavalla kurissa ja totesi myös, että Annika on omille lapsilleenkin varmasti tiukka. Ymmärrän tiukkuuden, mutta kyllä äidiltä pitäisi saada myös rakkautta ja lämpöä, sitä odotan nähtäväksi. Onneksi täällä maailmassa ei tarvitse kaikkien kanssa olla kaikesta samaa mieltä.
Tulevan puolison analysoinnin jätän seuraavaan kertaan...
Työssä on taas mielenkiintoista. Yksi työkaverini jäi sairaslomalle ja tänään jouduin jäämään viimeiseksi tunniksi yksin viiden lapsen kanssa. Ei kuulosta pahalta, mutta kun kyse on erityislapsista, joilta voi odottaa ihan mitä tahansa, niin henkisesti se on raskasta. Meidän koulun piha on ihan avoin, sieltä on helppo karata ja kuuluu monen lapsen tapoihin. Entä jos jollakin olisi ollut kakat housussa, niin koko sakki olisi pitänyt saada sisälle ja siltikään ei olisi ollut helppoa olla yhden kanssa vessassa ja miettiä, mitä muut tekevät käytävällä. Itsepäisiä ovat nämä lapset kaikki, huonosti myöskin suostuteltavissa. Päiväkodissa olen kylläkin ollut jopa yli 20 hengen lapsiryhmän kanssa yksin pihalla, mutta piha on aidattu ja sisällä on kyllä ollut henkilökuntaa. Tuolla ei ollut ketään, ei edes siivoojia, eikä talkkaria, joka saa sydämen väpättämään, kun kulkee käytävällä ilman paitaa....
Tähän loppuun "jokinäkymä", uskokaa kyllä se siellä on:
Ai niin, pikkusiskoni täyttää tänään 31 vuotta. Tälläi vielä illalla oli syntynyt, en tarkkaan muista, mut seitsemän kieppeillä se oli. Silloin vuonna 1977 24.6 oli muuten juhannusaatto. Sitä en unohda koskaan, kun äiti lähti synnyttämään ja multa jäi juhannusajelut väliin.
Kommentit