vierähti taas niin nopeasti, että ihan hirvittää, kun pitää mennä huomenna töihin. Ensi viikko on muutenkin täynnä kaikkea mahdollista, ettei tässä ehdi paljon muuta kuin kotona kääntymään.
Huomenna on Sakun vanhempainilta ja tiistaina töissä vastaava. Olenkin miettinyt tulenko välillä edes kotiin, vaikkei mulla työmatkassa mene kuin 15-20 minuuttia suuntaan, mut 30 ylimääräistä ajokilometriä ei iske. Se vaan mietityttää, kun olisin kotoa pois klo 7.00-n.20.00. Katsotaan nyt, ehkä ajelen kuitenkin kotiin. Voisin vaikka sanoa, että tulen kotiin, mikäli täällä on ruoka valmiina... Siitä sitten näkisi onko tervetullut/odotettu kotiin.
Lauantaina kävin kahdesti Säkylässä. Ensin vein Sakun sinne kaverinsa luokse leikkimään ja sitten hain pois. Välillä käytiin Makken isää katsomassa vuodeosastolla. Hän on siellä luultavasti lokakuun kahdeksanteen päivään asti, kunnes siirretään tyksiin sinne leikkaukseen. Annika ja Hannu kävivät illalla saunomassa ja Makke sai tehtyä ne rappuset lopulta valmiiksi. Tai ei ne ihan valmiit ole vieläkään, jäljellä on vielä vähän kaunistamista ja pari lautaa siihen tulee, mut on ne ihan käyttökelpoiset jo.
Tässä kuvaa vanhoista rapuista:
1888280.jpg
Ja tässä uusista:
1888290.jpg
Pakko oli ikuistaa tämäkin näkymä, vaikkakin vähän kaukaa. Näihin kun ei täällä kaupungissa törmää, mutta maalla niitä oli kaikkialla.
1888296.jpg
Mein naapuripeltokin oli jo puitu ja siihen oli vielä laitettu heinää. Näin mulle viisaammat kertoi. Mä en ymmärrä maanviljelyksestä mitään.
1888305.jpg
Lasteni isän vaimokin laittoi viestiä lauantaina. Kyseli mun uutta sukunimeä, ex-appivanhempani eivät sitä kuulma muistaneet. Isä, vaimonsa ja tyttärensä kanssa oli perunannostossa Säkylässä/Köyliössä. Mielestäni olisivat ihan hyvin voineet ottaa Sakun sinne mukaan, mutta mikäs tässä on niin mennyt kuin mä olen ajatellut. Tässä Saku traktorin munan kanssa:
1888322.jpg
Huimaus jatkuu yhä vaan, välillä on parempi olla ja sit taas huimaa. Huomenna pitäisi käydä taas terveydenhoitajalla verenpaine mittauttamassa. Tänne en taida ennen keskiviikkoa ehtiä, mutta hyvää alkavaa viikkoa kaikille!