Äitillä piipahdin maanantaina. Sillä oli olohuone täynnä valmiiksi pakattuja laatikoita. Kamalaa miten se jaksaakin olla niin tehokas, että jo nyt töiden ohella pakkaa, vaikka muuttaa pitää vasta kuun vaihteessa. Näin sitten Mariakin, Mari joutui erilleen poikaystävästään maanantaina, sillä Suomen valtio vei hänet muutamaksi kuukaudeksi. Sami pääsi huoltokomppaniaan (?) ja näin ollen hänellä on mahdollisuus olla armeijan aikana koulutustaan vastaavissa tehtävissä eli keittiöllä. Keskiviikkona jo pääsivät sotkuun hetkeksi eli aika vapaata tuntuu touhu olevan. Eilen illalla alokkaille oli järjestetty tervetulojuhla, missä esiintyi Samin oma bändi, jossa on mukana myös toinen vävyni. Sami ei itse päässyt soittamaan, vaan hänellä oli tuuraaja. Sunnuntaina on vierailupäivä ja seuraavana viikonloppuna pääsee jo lomille. Naapurin poika kai kotiutuu ensi maanantaina eli viikon jälkeen. Pää ei kuulma kestä ja poika saa vapautuksen armeijasta rauhan ajaksi.
Marille muuten tuli päätös opintotuesta. Yllätys oli melkoinen, kun tuki nousee kolmisenkymppiä. Luulin Marin saaneen jo aiemmin suurinta mahdollista määrää, mutta näin vaan on. Enkä tiedä johtuuko se siitä, että täyttää 18 vuotta vai onko siihen tullut jotain muutoksia. Lapussa kuitenkin luki, että opintotuki uudistuu 1.8 alkaen.
Käytiin maanantaina myös katsomassa Annikan kissanpentuja.
Siinä se Viivi-äiti ruokkii lapsiaan. Toinen pennuista oli harmaanraidalinen ja toinen oli pääväriltään musta. Silmät olivat vielä näillä pikkuisilla kiinni, olikohan ikää tuolloin neljä vaiko viisi päivää.
Tiistaina vietettiin päivää Zoolandiassa. Sääkin suosi meitä, välillä paistoi aurinko, välillä oli pilvistä, mutta onneksi ei satanut. Sakua ei kauheasti jaksanut eläimet kiinnostaa, vaan kaikki muut vehkeet. Sakun päivä olisi taatusti kulunut mönkijällä ajaessa ja illalla oli hartiat kipeät. Kaipa se johtui tottumattomuudesta, täristäähän mönkijä jonkinverran ja tiekin oli kuoppainen.
Tiistaina vietettiin päivää Zoolandiassa. Sääkin suosi meitä, välillä paistoi aurinko, välillä oli pilvistä, mutta onneksi ei satanut. Sakua ei kauheasti jaksanut eläimet kiinnostaa, vaan kaikki muut vehkeet. Sakun päivä olisi taatusti kulunut mönkijällä ajaessa ja illalla oli hartiat kipeät. Kaipa se johtui tottumattomuudesta, täristäähän mönkijä jonkinverran ja tiekin oli kuoppainen.
Viikon aikana aherrettiin myös puutöissä. Pätkittiin puita, mun tehtävä oli laahata ne pensaikosta, koska olin ainoa, jolla oli pitkät housut jalassa. Sen jälkeen pidinkinkin tauon... Saku oli innokas myös auttamaan ja kasasi puita kottikärryihin ja oli mukana pinoamassa niitä puuhuoneessa. Toisenlaisiakin puutöitä teimme, tosin tästä en ota kunniaa itselleni, koska luin vaan lapusta mittoja. Sahattiin pattinkia (?), josta tulee uudet rappuset. Nyt ne on käsitelty jollain aineella ja seuraavalla kerralla niistä toivon mukaan muodostuu ne rappuset tai oikeastaan kaksi rappua.
Maisemakuvaushan on minun intohimoni, tosin kuvat ei aina näytä siltä kuin toivon. Ajelimme lapsuuden kotini ohitse ja päätin ottaa siitä kuvan, vaan eipä siinä mitään taloa näy, kun puut peittävät sen niin hyvin, mutta tolla tiellä olen mm opetellut ajamaan ilman apupyöriä. Ihan vähän jotain harmaata ulkorakennuksen kattoa pilkistää. Vasemmalla oleva punainen katto kuuluu naapurille. Olisin toki voinut pihaankin ajaa, sillä talossa asustavat äitini veli vaimoineen, mutta aina sitä ei jaksa sukulaisvierailuja. Siis edes niin päin, että itse menisin kylään.
Ja pakkohan sitä oli kuvata paikallinen kalkkitehdaskin "appiukon" pihalta nähtynä.
Kaksi asiaa, mitä tulee eniten kuvattua on luultavasti lapset ja lemmikit. Saku on varsinainen linssilude, jokaiseen kuvaan pitäisi päästä mukaan. Ei ainakaan äitiinsä tule, sillä minusta ei juurikaan ole kuvia. Johtuu osittain siitäkin, että se olen minä, joka niitä kuvia otan ja itsestä ei ole kovin helppoa niitä ottaa. Pipsa näyttää tässä mallia, miten tytöt makaavat:
Pyörähän Sakulla pitää olla aina mukana. Ensi keväänä on kuitenkin edessä uuden pyörän osto, joten kuljettaminen tulee hankalammaksi. Ehkä pitäisi alkaa seurailla, mistä saisi käytetyn pyörän, jos sellaisen malttaisi ostaa kakkospyöräksi maalle. Tai parasta asiassa olisi se, että meillä olsi ensi kesänä vain yksi paikka, missä olemme. Mutta vaikka asuisimme kaikki täällä, niin tuntuu vaikealta uskoa, että luopuisimme paikasta maalla, on siellä oma viehätyksensä.
Muistaakseni kerroin täällä Miian kouluun pääsemisestä (en nyt jaksa tarkastaa). Viime viikolla Miia sai kirjeen, ettei pääse Tampereelle kumpaankaan ammattikorkeakouluun, mutta olisi päässyt vastaavalle linjalle Raumalle. Miia valitsee kuitenkin ennemmin kauppiksen kuin muuttamisen vieraalle paikkakunnalle.
Häävalmistelut etenevät huimaa vauhtia. Vähän itseäkin hirvittää, voiko mulla tosiaankin olla jo nyt kaikki asiat järjestettynä, kun yleensä hoidan kaiken viime tipassa. Sormuksenkin hain tänään ja olen varannut ajan kampaajalle, voi sitäkin ressua, joka yrittää jonkinlaista saada tästä minun takkukasastani. Toivottavasti ei kuitenkaan tee minulle Anita Hirvonen -lookia. Kukkasetkin on varattu, siis morsiuskimppu, vaikka hetken leikittelinkin ajatuksella kerätä ne itse luonnosta. Mutta kun tästä kesän kehityksestä ei tiedä, millaiseksi se muuttuu, niin tiedä sitten mitä kukkia olisin edes löytänyt. Kukkakauppias kertoi minulle, että Saija Palinilla olisi ollut aikoinaan koiranputkia. Enpä muista. Vielä ennen vihkimistä pitäisi pappi tavata ja käydä läpi asiat. Kumpa vaan muistaisin kysyä kaiken, mikä askarruttaa. Aiemmin en edes kuvitellut jännittäväni asiaa, mut näin tässä yhtenä yönä unta, että kompastuin kirkon käytävällä, toivottavasti ei ole enne. Sakukin kysyi kannatteleeko hän mun hametta, ilmeisesti on nähnyt, miten huntua kannatellaan. Toivottavasti ei nostele mun hametta, yritin selittää, että noloa se olisi, jos äidiltä näkyisi alkkarit. Niin huntua ei tällä kolmen lapsen äidillä todellakaan ole, eikä valkoista pitkää pukua. Ai niin, jos jotain olen vielä vailla, ne taitaa olla olkaimettomat rintaliivit. Tällaiselle vartalolle ne ei ole kovin helppoa löytää.
Nyt pitää lähteä lätyn paistoon, kaikkea sitä tulee luvanneeksi. Jää taas muiden blogien lukeminen. No, ehkäpä huomenna...
Häävalmistelut etenevät huimaa vauhtia. Vähän itseäkin hirvittää, voiko mulla tosiaankin olla jo nyt kaikki asiat järjestettynä, kun yleensä hoidan kaiken viime tipassa. Sormuksenkin hain tänään ja olen varannut ajan kampaajalle, voi sitäkin ressua, joka yrittää jonkinlaista saada tästä minun takkukasastani. Toivottavasti ei kuitenkaan tee minulle Anita Hirvonen -lookia. Kukkasetkin on varattu, siis morsiuskimppu, vaikka hetken leikittelinkin ajatuksella kerätä ne itse luonnosta. Mutta kun tästä kesän kehityksestä ei tiedä, millaiseksi se muuttuu, niin tiedä sitten mitä kukkia olisin edes löytänyt. Kukkakauppias kertoi minulle, että Saija Palinilla olisi ollut aikoinaan koiranputkia. Enpä muista. Vielä ennen vihkimistä pitäisi pappi tavata ja käydä läpi asiat. Kumpa vaan muistaisin kysyä kaiken, mikä askarruttaa. Aiemmin en edes kuvitellut jännittäväni asiaa, mut näin tässä yhtenä yönä unta, että kompastuin kirkon käytävällä, toivottavasti ei ole enne. Sakukin kysyi kannatteleeko hän mun hametta, ilmeisesti on nähnyt, miten huntua kannatellaan. Toivottavasti ei nostele mun hametta, yritin selittää, että noloa se olisi, jos äidiltä näkyisi alkkarit. Niin huntua ei tällä kolmen lapsen äidillä todellakaan ole, eikä valkoista pitkää pukua. Ai niin, jos jotain olen vielä vailla, ne taitaa olla olkaimettomat rintaliivit. Tällaiselle vartalolle ne ei ole kovin helppoa löytää.
Nyt pitää lähteä lätyn paistoon, kaikkea sitä tulee luvanneeksi. Jää taas muiden blogien lukeminen. No, ehkäpä huomenna...
Kommentit