Täällä on moni manannu miten hidas vuodatus on ja mä olen huomannu sen saman, vaikkakin mun oma kone on niin täynnä tavaraa, että osa hitaudesta menee sen piikkiin.

Saku sitten saapui kotiin päivällä. Ei ollu poika viikon aikana muuttunu mitenkään. Vaikutti kyl vähän vauvalta, kun yritti lässyttää. Kaipa sen kotona täytyy esittää vauvaa, kun täällä saa olla pienin ja isällään ei. Pikkusiskokin muuten hymyili mulle. Enkä vieläkään osaa sanoa muistuttaako jotenkin mun lapsia, paitsi Miiaa ja Sakua ruskeiden silmien osalta.

Eilen siis käytiin Kallen asuntoa katsomassa. Ihan kiva pikku kämppä, jossa oli makuuhuone, olohuone, keittokomero, vessa suihkuineen sekä eteinen. Asunto sijaitsi hissittömän talon toisessa kerroksessa. Luojalle kiitos vain toisessa, niin anoppi voi kyläillä useasti:) Kalle kenties toivoi ylempää kerrosta, kun käytiin ullakolla viidennessä kerroksessa, niin mun kunnolle se alkoi olla liikaa. Pojalla on kyllä melkein kaikki tarvittava, mitä nuorella miehellä pitääkin olla. Astioita oli yllin kyllin. Asunnon omistaja oli jättänyt paikoilleen pyykkikoneen. Eilen Kalle oli käynyt ostamassa hyllykön ja tason, television ja kotiteatterin. Sohvan oli ostanut aiemmin ja kotoa tuo vanhan sänkynsä, sen kuuluisan 105 cm leveän. Kallella oli aiemmin 80 cm leveä ja kun aikoinaan oli ostamassa isänsä kanssa uutta sänkyä ja pohtinut 120 cm leveää, niin isän päätöksestä olivat valinneet 105 cm leveän. Isä oli todennut, että kyllä se Miia siihen 25 cm mahtuu.

Kävin sitten katsomassa kelan sivuilla, onko mun asumistukiasioissa tapahtunut mitään edistystä, ei ollu. Omissa tiedoissa oli ihan oikea sukunimi ja puolisonkin nimi siellä mainittiin. Sain jo viime viikolla uuden kelakortinkin.

Yritin tässä hakea oikeaa sanaa niille kengille sekä jäljitelmille, joita nyt kaikilla melkein on. Ostin meinaan itsekin sellaiset vihdosta viimein, kun kokoja löysin. Höh, nimi ei nyt tule mieleen, mut niitä reikiä siinä on päällä. Mä alan käyttää niitä töissä. Alkaa jo tympiä ne perlokselta aikoinaan saamani sieviläiset.

Marillekin soittelin. Se on kotiutumassa ensi maanantaina. Sotapoika on silloin vielä vapaalla ja tuo hänet kotiin. Marin kanssa oli pientä vääntöä siitä voiko poikaystävä tulla mummun hautajaisiin. Marin mielestä olisi pitänyt, mut kun kumpikaan näistä mun vävyistä ei ole mummua nähnyt, niin mun mielipide on, ettei pidä silloin tulla. Onneksi mummu oli luetellut etukäteen kaikki hautajaisiin kutsuttavat ja meitä oli siis vain viisi. Mummu oli halunnut pienet hautajaiset eli vieraiden kokonaismäärä on 30. Äitini tulee sinne myös, mummun toivomuksesta. Äiti taisi olla mummulle kuitenkin se kaikkein läheisin miniä. En oikein ymmärtänyt tarkalleen, mut Mari oli estejuoksussa venäyttänyt jalkansa. Siis meidän Mari ja estejuoksu eivät todellakaan kuulu samaan lauseeseen. Nyt illalla oli katsomassa pesäpalloa "appensa" kanssa, tämäkin omituista. Totes vaan mulle, että tulee Samikin tänne pian. En tiedä kuuluuko varusmiesten iltaohjelmaan käydä seuraamassa pesäpalloa, uutta minulle ja minähän olen näitä varusmiehiä tuntenut :D

Mahdoinko jo kertoa vähemmän ahkerasta tyttärestäni tai molemmat ne laiskoja ovat (tulevat äitiinsä), mut me lähdettiin silloin viime viikon maanantaina maalle ja sunnuntaina palasimme kotiin ja maanantaina lähtiessäni laitoin tiskikoneen päälle ja sunnuntaina siellä oli ne puhtaat tiskit koneessa. Muutaman astian oli Miia sieltä ottanut, kun oli tarvinnut. Viikon likaiset mahtui vielä tiskipöydälle. Oman huoneensa oli sentään siivonnut. Tänään sentään vei roskat, tosin kehotuksesta. Suihkusta tullessaan kysyi olenko mä pessyt hänen vaatteitaan??? Itsekin kyllä eilen katselin, että pyykkikorit on täynnä sen likaisia vaatteita. EN PESE, EN!!! Itse ollut täällä viikon aivan yksikseen, miksei ole silloin pessyt, kysyn minä?

Käytiin viime viikolla Säkylän kalasatamasta hakemassa kaloja ja juteltiin myyjän kanssa siinä niitä näitä. Tuli puheeksi sen miehen, joka kai on jotenkin mukana kalasataman toiminnassa, ellei nyt omista sitä koirat. Kertoi miehellä olevan kolmannen berninpaimenkoiran. Kaksi edellistä ovat kuolleet syöpään. Toiselle tuli kasvain päähän, toiselle oliko se nyt suolistoon. Tiedettiinhän me Pipsaa ottaessamme, että bernin "vikoja" on just syöpäsairaudet. Niin hyvin on vielä muistissa Oonan kuolema, etten halua edes ajatella mitä sitten, kun on Pipsan vuoro lähteä.

Saku sanoi, ettei häntä jännitä kouluun meno, eikä taida paljon huolettaakaan. Alun perin äitini piti tulla auttamaan alkutaipaleella, mutta nyt kun armas aviomieheni on lomautettuna, niin asiasta tulikin hänen juttunsa. Ja tässä tapauksessa mies on aivan onneton. Ensinnäkin meinas, että Saku alkaa kiukutella hänelle ja kouluun menosta ei tule mitään. Ja onnettomia ovat varmaan muutenkin yhdessä. Käytiin me joskus keväällä keskustelua siitä, miten miehen mielestä teen aamuisin Sakun puolesta liikaa. Mutta kun töihin on ehdittävä ja lapsi on vetelä, niin mikäs siinä auttaa, enhän voi sitä tänne kotiinkaan jättää päiväksi ja johan olisin saanut sosiaaliviranomaiset niskaani mikäli poika olisi omia aikojaan lampsinut päiväkotiin. Lopulta mun meni hermot ja kehoitin miestä olemaan neuvomatta, sillä eihän hän ole koskaan lasta vienyt hoitoon. Vastas kyllä vieneensä Annikaa kerhoon, mutta silloin ei ollut itse menossa töihin. Katsotaanpa mitä tästä tulee, olen varmaan ohjeistanut miestä enemmän kuin poikaa ja kumpikohan se heistä on, joka ei herää, molemmilla on valtavan hyvät unenlahjat. Aluksi oli puhetta kouluun saattamisesta, saattomatkaa aina lyhentäen. Harmi kun täältä ei ole tulossa ketään samalle luokalle, tytöillä on aina ollut kaverit, joiden kanssa mennä samaa matkaa.

Saatiin muuten viime viikonloppuna Annikalta ja Hannulta jälkikäteen häälahja, valokuva-albumi, jonka kannessa on kehys. Yritän ottaa siitä kuvaa tuonnempana.

Hernepulloa en taida kuvata vielä, sillä pohja ei ole vieläkään peitossa kovasta yrityksestä huolimatta. Olen kyllä ollut vähän ymmälläni, sillä aviomiehestäni on paljastunut uusia puolia, minun mielestäni positiivisia juttuja. Melkein tulee mieleen se sama nuorimies, jonka kohtasin aikoinaan 80-luvun alkupuolella. Ellei nyt sitten ole kyse lähestyvästä viidenkympin villityksestä. Sillä ei ole väliä, villiintyköön miten haluaa, kunhan kohteena pysyy oma vaimo :D

Tää soi lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, kun valvoimme. Niitä kaksin olon ihania puolia; saa valvoa miten pitkään haluaa ja "nukkua" radio päällä.