Ensi tiistaina menen kuitenkin töissä käymään, kun sinne tulee diabeteshoitaja pitämään meille jonkinlaisen informaation, kun yhdellä meidän luokan lapsista on nyt todettu diabetes. Mun käy sääliksi kyseistä tyttöä, joka on muutenkin todella arka ja nyt meidän pitäisi käydä vielä häntä pistelemään. Lisäksi mun pitää tehdä töissä lasten läsnäololistat, koska kuukausi vaihtui. Onneksi pidin niitä ajantasalla sairaslomaani asti, niin siitä on helppo jatkaa. Lisäksi teen hupparitilauksen. Meiltä töistä kolme työntekijää saa IP-hoidolta hupparin ja minä olen yksi niistä. Kaipa se on vähän epäreilua, ettei kaiki työtekijät saa, vaan nyt sen saavat ne, joille IP-hoito maksaa osan palkasta. Meillä kun osa on kokonaan koulun (sivistystoimen) palkkaamia, osa puoliksi koulun ja päivähoidon ja yksi pelkästään päivähoidon. Alkuvuodesta tähänkin tulee joitakin muutoksia.
Sakulla oli eilen iltakoulua ja sen yhteydessä myyjäiset. Kauheasti oli tavaraa myynnissä pöydillä. Minä tyydyin vain juomaan kahvit puffetin puolella ja tehtiin myös Sakulle hupparitilaus. Saku valitsi punaisen huppatin, mihin tulee koulun logo. Sakun paidalla on hintaa 18 euroa, kun taas sillä, jonka minä saan on hintana 42 euroa. Minun hupparissa on tosin vetoketju, mutta silti hintaero tuntuu suurelta. Onneksi mun ei tarvitse omaani maksaa.
Tänään on Sakulla viimeinen kerta musiikkipajaa. Viime kerralla kylläkin oli saanut sieltä jonkun ilmoittautumislapun. Ilmeisesti se tarkoittaa, että paja jatkuu kevätkaudellakin. Tänään Saku lähtee viikonlopuksi isälleen. Sunnuntaina olisi Nokialla joulunavaus pukkiparaateineen ja ilotulituksineen. Mennään sinne, mikäli Saku tulee ajoissa kotiin.
Tytöillä on jääkaapin ovessa joululahjalistat. Marin lahjat on helpompia toteuttaa. Miialla on siis vain ne kolme toivomusta, mutta rahallisesti niihin menee enemmän. Eilen puhuin joululahjoista ja omasta huonosta rahatilanteestani, en tiedä ymmärsivätkö pikkuiset tyttöni tilanteen. Mari vaikuttaa ymmärtävaisemmältä, mutta tiedä sitten, mitä hän sisimmässään ajattelee. Miia jaksoi taas paasata äitini miesystävästä, joka ei koskaan osta kenellekään lahjoja, vaikka on rikas vanhapoika. Ei ostanut silloinkaan, kun meillä aattoja vietti. Äiti kai häneltä saa jotain lahjaksi. Mari kommentoi Miian juttua sanomalla, että ei siinä mitään, mutta kun oma isäkään ei muista. Hyvin oli Marilla mielessä se miten silloin ekana jouluna meidän eron jälkeen isä antoi liköörikohvehtirasiat ja kymmenen euroa rahaa. Viime jouluna saivat ainoastaan kortin. Saa nähdä tuleeko isän vanhemmilta mitään tänä jouluna. Viime jouluna antoivat 50 euroa, vaikea kolmelle jaettavaksi. Minun oma isäni sai juuri perinnön, jonka suuruudesta nyt en tiedä, mutta voisin kuvitella mummun asunnon noin 50 000 euron arvoiseksi ja oletan mummulla vähän säästöjä olleen. Kolme heitä oli sitä perintöä jakamassa ja vaikken minä perinnön perässä juoksekaan, niin olisi kiva jos oma isä joskus muistaisi jotenkin, kun sitä ei ole koskaan ennen tapahtunut. Joululahjat on kyl toisaalta jokavuotinen riesa, vaikka toisaalta niitä on mukavaa ostella. Ja vaikka lahjojen saajat rajaisi miten pieneen porukkaan tahansa, niin kyllä silti ostettavaa riittää; omat lapset Miia, Mari ja Saku, Makken tytär Annika sekä Annikan tytär Aada, "vävyt" Sami ja Hannu, kummilapseni Joonas ja Tiia, siskoni poika Aleksi ja ehkä omaa äitiäni sekä Makken vanhempia jotenkin muistamme vielä.
Tähän loppuun vielä viikonlopun toivotukset lavuaarin valtijoilta:
Kommentit