Turhan paljon on aikaa vierähtänyt siitä, kun olen tänne viimeksi ehtinyt kirjoitella. En ole ollut kotona koneella viime perjantain jälkeen ja töissäkään ei ehdi viittä minuuttia kauempaa siellä istua.
Viikonloppuna oltiin siis maalla. Sunnuntaina oli mummuni hautajaiset. Siellä oli paikalla lähisuku eli mummun kolme lasta jälkeläisineen, toinen elossa olevista sisaruksista (toinen on niin huonossa kunnossa, ettei voinut saapua paikalle) ja muutama mummun ystävä, joihin kuului myös äitini, joka on mummun ex-miniä. Aiemmin ainoastaan silloin, kun kuulin mummun kuolemasta tuli kyyneleet silmiini ja aluksi hautajaisissakin olo ei ollut kummallisempi, kunnes kuuntelin haudalla papin puhetta mummusta ja mummun pitkästä elämästä ja siitä miten mummu eli 39 vuoden ajan leskenä, niin sitten alkoi itkettää. Sakukin osasi olla hiljaa, kun katsoi minua sillä hetkellä. Pitääkin pyytää valokuvia hautajaisista joltakin, omani eivät olleet kummoisiakaan. Äitini otti kuvan meistä ja äidin taidot valokuvauksen suhteen ovat pysyneet vuosien kuluessa samoina. Miian ristiäiskuvista yli 20 vuotta sitten puuttui kummeilta päät, johon äiti aikoinaan totesi, että vauvaahan hän kuvasikin.
1838236.jpg
Näin sitten isäni ties miten monen vuoden jälkeen, ainakin 37 vuotta siitä on aikaa, en tiedä vaikka olisi enemmänkin. Veljeni näin ensimmäistä kertaa elämässäni, kuvassa olen joskus aiemmin nähnyt. Vaikkei minulla ole isän puolelta kuin neljä serkkua, niin yhden niistä taisin nähdä elävänä ensimmäistä kertaa. En oikein osaa sanoa, mitä tunsin, kun isäni kohtasin. Toisaalta tuntui, että olisi tarvinnut puhua asioista, vaan mistä sitä aikuiset toisilleen vieraat ihmiset osaisi puhua. En tiedä eikö veljeni tiennyt hänellä olevan siskoa, koska hän oli todennut hautajaisissa sen kuulleessaan: "Jee, mulla on sisko". Kuitenkin hänen äitinsä sanoi, että pojalle oli kerrottu hänen olevan eno. Voihan se olla kymmenvuotiaan vaikeaa käsittää sukulaisuussuhteita, jos ei ole sukulaisia nähnyt. Enpä huomannut kysyä, miten innoissaan poika oli, kun hänelle valkeni kuka hänen siskonsa on, ehkä odotti hieman nuorempaa.
Pipsan tassu oli tässä taannoin kipeä. Enpä muista kirjoitinko siitä tänne jo aiemmin. Torstaina Pipsa alkoi nuolla tassuaan, sitten ontua ja lopuksi viikonloppuna kulki kolmella jalalla. Maanantaina kävimme eläinlääkärissä. Haava turvotuksineen anturoiden välistä löytyi. Pipsa sai jalkansa pakettiin tai siteeseen ja tötterön päähänsä. Lisäksi päälle tuli kymmenen päivän antibioottikuuri sekä kipulääkkeitä. Tälle kaikelle tuli hintaa vaivaiset 115 euroa! Alan eläinlääkäriksi, se kannattaa. Pipsakin rauhoitettiin ensin, niin ei tarvitse pelätä eläinten puremista. Ekana yönä, kun Makke oli vienyt Pipsan ulos, Pipsa oli saanut tötterön remmeineen irti ja juoksi tietenkin karkuun. Aamulla jalasta puuttui jo side, eikä sitä takaisin saanut, sen verran ärhäkällä päällä neiti oli. Nyt liikkuu jo hyvin, tosin kyllästyneen näköisenä tötteröönsä, mutta saa pitää sitä vielä muutaman päivän. Roopesta tötterö on kumma juttu ja kerran Roope jäikin tötterön sisään, kun Pipsa kumartui syömään.
1838239.jpg
Töissä menee kaikki samaa rataa, nyt ei tunnu siltä, että olisin kesällä lomalla ollutkaan. Lapset on välillä mahdottomia, päivät vaihtelee kovin paljon.
Saku sanoi maanantaiaamulla, että voisi välillä jo lomaakin pitää. Ilmoittautui kuitenkin ensi viikoksi koriskouluun, jota BC Nokia koululla pitää. Lukeminen sujuu hyvin, ainakin verrattuna siihen, mitä se oli tytöillä tässä vaiheessa. Kirjoituspuoli on minulle arvoitus.
Ja tähän on tultu: Kuukausi avioliittoa kulunut ja nukumme jo erillämme. Makke Pipsan kanssa alhaalla ja minä Sakun kanssa ylhäällä. No, tällä hetkellä se on pakon sanelema juttu. Ei Pipsaa voi ylös makuuhuoneeseen ottaa tötteröineen, mutta saa nähdä palaako mikään ennalleen.