Olen niin täynnä kuin olla voi tätä tämän viikkoista työvuoroani. Aamulla lähden kahdeksan jälkeen ja kotiin palaan viiden kieppeillä, ilta menee kuin siivillä. Onneksi ensi viikolla menen seitsemään, mikä kyllä tietää raskaita aamuja Sakun kanssa, kun sitä ei niin helpolla saa ylös sängystä. Kauhulla odotan jo kouluaamuja. Lisäksi kun sillä ei tunnu olevan mitään merkitystä mihin aikaan Saku menee nukkumaan, aina ylösnousu on yhtä vaikeaa.
Eilen olin todella täynnä työtä tai oikeastaan yhtä sijaista, joka alkoi pomottaa. Se järjesteli asiat oman mielensä mukaan. Sitä oli pyydetty iltapäivästä avuksi päiväkodilta vajaaksi kahdeksi tunniksi. Tänään meidän olisikin pitänyt sen mielestä mennä päiväkodille, koska hänen pitää siellä suunnitella ensi viikolla alkavaa päivystystä ja hoitaa samalla yhtä lapsiryhmää ja nämä meidän lapset olisi menneet siinä sivussa. Miten ihmeessä aamulla hänen pomolleen sopi, että kyseinen työntekijä tulee meille, mutta itse työntekijä sanoikin olevansa korvaamaton päiväkodilla. Yhdelle isälle kyseinen täti sanoi, että HÄN ottaa maanantaina 88 lasta vastaan päivystyksessä. Pomo oli aamulla sanonut, että työntekijöitä on 33 eli vähän liikaakin. Mitähän ne 32 tekee, jos kaikki 88 lasta on sysätty yhdelle ihmiselle. Ugh, mitä vähemmän joudun tekemisiin kyseisen henkilön kanssa, sitä parempi. Ehkä olen valittajaluonne, mutta sanon senkin, että tulen hyvin toimeen toisten työkavereideni kanssa. Jopa niin hyvin, että me neljä naikkosta lähdemme heinäkuun lopulla Alajärvelle luokkamme entisen opettajan luokse ja olemme siellä yhden yön!
Tässä pari kuvaa työpaikastani:
1678970.jpg
1678977.jpg
Mari on tässä illan mittaan pakkaillut tavaroitaan. Lähtee siis Säkylään huomenna. Kysyin koska tulee seuraavaksi kotona käymään, muttei tiennyt. On tää tavallaan haikeaa, vaikka aina toivonkin omaa rauhaa, mut silti surettaa, kun oma lapsi on pitkään poissa. Täytyy sitten yrittää tavata, kun itse olen maalla.
Miia saapui baarikierrokseltaan silloin edellisyönä ystävänsä kanssa niin äänekkäästi, että herättivät Pipsan. Hyvä vahtikoira mulla on, mut tympi nousta ylös sängystä, kun alhaalla ei ollutkaan varkaita. No, oven kävin avaamassa ja Pipsa riensi alakertaan. Miia palautti koiran puolen tunnin päästä.
Tänään aamulla pelästyin, kun Pipsa tuli kanssani yläkerran parvekkeelle ja sai ampiaisen tai sellaisen pyöreän pörröisen, mikä se sitten onkin, kiinni. Siinä se oli puolitokkuraisena lattialla ja ensin meinasin talloa (paljain jaloin) sen kuoliaaksi, mutta sitten muistin Miian vastaavan tapauksen ja iskin sitä tuhkakupilla. Seuraavaksi Pipsa nappasi sen suuhunsa ja siinä olikin tekemistä, kun kaivoin sen Pipsan suusta ulos.
1678998.jpg
Eilen taas piipahdin lääkärissä, samalla lääkärillä tietenkin, vaikka toivoin eri lääkäriä. Miksi sen oli täytynyt vaihtaa paikkaa Nokian työterveydestä Pirkkalan vastaavaan? Eilen aamulla toinen silmäni jälleen punoitti ja hieman vuosi nestettä, vaikka lääkekuuri on päällä sekä tippoja käytin yhä. Sain jälleen uusia tippoja. Alkaa vähitellen mennä hermot siihen, mikä mun silmiäni vaivaa. Se aikaisempi lääke, joka laitettiin illalla ja jonka oli tarkoitus rauhoittaa silmää, teki päin vastaisen vaikutuksen, se suorastaan kihelmöi. Lääkäri sanoi, että voi toki laittaa mulle lähetteen silmäpolille taussiin, mut täytyy varautua 4-5 tunnin odotukseen siellä. Ihan niinkuin mulla olis aikaa istuskella jossain. Edessä se varmaan on, mikäli nää ei tästä parane. Apteekissa multa kysyttiin oliko lääkäri kandi, kun ei ollut reseptiin laittanut numeroa, eikä hänen nimeään löydy listalta. Sekin vielä!
Nyt iloitsen huomisesta viikon viimeisestä työpäivästä. Ja  tulevasta pullapitkosta, jota lähetin Marin ostamaan. Kahvihammasta kolottaa...
Tätä pitää miettiä myös toiseen suuntaan:)